Onhan tämä tallaista, joskus kirjoituttaa ja joskus ei. Joskus voisi kirjoituttaa, mutta kun juuri silloin sattuukin tietsikka olemaan kiinni tai ei pääsyä sille. Kuka enää kirjoittelee käsin? Minä kirjoittelen uniani käsin heti aamulla herätessäni. Onhan niitä unikirjoja jo syntynytkin kymmeniä.
Tänä kesänä olemme onneksi saaneet nauttia kauniista säistä ja lämpöisestä. Se on hyvin toivottavaa ja ihanteellsta minulle. Muutettuani takaisin Suomen kamaralle, olisi tuntunut aika nuivalta pitää kylmää kesää ilman aurinkoa. Nyt saa ainakin ladattua akkuja auringosta ja lämmöstä, että jaksaa sitten kun aurinko piilottelee pilvien takana ja on viileää tai kylmää. Ehkä karkaan sitten joksikin aikaa taas katselemaan aurinkoa jossain muualla.
Kesä ja lämmin saa aikaan monenmoisia ilmiöitä suomalaisissa. Ihmiset juttelevat keskenään ja hymyilevätkin joskus kadulla vastaantulijoille ilman että pelkää tulevansa leimatuksi. Talvella se taitaa olla harvinaisempaa. Hassua, hymyhän on vähän kuin aurinko ja lämpö, tuovat iloa omaan ja kanssaihmisten elämään. Talvellahan sitä lämpöä tarvitsee vielä enemmän. Sisäistä lämpöä, kun ulkoinen on enemmän pakkasen puolella. Sisäinen lämpö kantaa kauas ja kauan, eikä se ulkoinen kylmyys tunnu niin pahalta, kun sisältä kumpuaa lämmintä.
On ollut vähän kiireistä tämä minun alkukesäni. Piti ottaa levon kannalta kiireisen kevään jäljiltä, mutta niin vaan on käynyt, että en ole osannut rauhoittaa kiireitäni. Onhan siihen toki taloudellisetkin syyt, rahan kasvattaminen puussa ei ole vielä ihan onnistunut. Ehkä jonakin päivänä tai kesänä osaan istuttaa oikeanlaisen puun. Hmm... oikeastaan sen tietysti pitäisi kantaa ja luovuttaa satoa ympäri vuoden ja paikasta riippumatta, pelkkä kesä tai syyssato pitäisi olla kovin suuri, jos talvella ja keväällä ei voisi korjata satoa. Onkohan kukaan onnistunut rahapuun kasvatuksessa? Varmaankin, kun on ihmisiä, joilla on kaikkea yllin kyllin eikä heidän tarvitse tehdä töitä sen eteen. Karma taitaa olla sitä kasvattelua ja Dharma sadon korjuuta? Onkohan nuo termit mulla jotenkin nyt hukassa ja sekasin?
Pian pääsen kuitenkin tekemään sitä, mitä sieluni ja sydämeni halajaa - healing työtä. Niin tunnen, että se päivä on aivan käsillä - tässä nyt. Siinä sydämeni ja sieluni lauleskelee ja hymyilee kuin hassu. Käteni kirjaimellisesti syyhyävät päästä toimeen, jota niiden tehtäväksi on suunniteltu.
Nyt kuitenkin ostamaan pyörän sisärenkaita ja opettelemaan laittamaan ne paikalleen. Joku oli vienyt venttiilit pyörästäni ja ajattelin, että ne sisärenkaat olisi joka tapauksessa ollut uusittava ja vanteet putsattava. Siis ne venttiilien viejät tekivät oikeastaan palveluksen aikoessaan tehdä kiusaa ja jäynää. Koskaan ei tiedä, mikä vie asioita oikeaan suuntaan. Merkillistä! Ja minä kun jo ajattelin ikäviä ja kaunaisia vihaisia ajatuksia heti huomattuani, taisin lähetellä ilmoille koston ajatuksiakin.
Sitten huomasin, että just joo... tässä sitä ollaan, kyllä sädekehä pään päällä himmeni siinä kohden. Eihän kostolla ja vihalla mitään voiteta - vaikka ovatkin hyvin inhimillisiä juttuja. tuli niin voimakkaasti ensi reaktioni jälkeen taas ymmärrys, että eihän mulle kovin suuria voimia voisi antaa vielä, kun noin reagoin. Jos olisi voimat saada asioita aikaan, niin olisin saanut pientä vahinkoa aikaan.
Onneksi en toivonut muuta kuin että toivottavasti venttiilisankareiden renkaat puhkeavat. Mutta sekin jos sattuisi vaikka kovassa vauhdissa alamäessä saattaisi saada aikaan pahaa jälkeä. Heti piti sitten alkaa lähettelemään hyviä ja anteeksiantavia, rakastavia ajatuksia perään.
Rakkaudella ja anteeksiantamisenergialla kuitenkin saa enemmän aikaan. No joo - tekoa en silti jaksa sulatella, mutta kostollakaan en pitkälle pötki. Se sattuu itseeni ihan samalla tavalla kuin lapsena sattui kun piti kala perkata - ja tappaa se ennen sitä - tai kun tapoin yhden hiiren. Kummassakin tapauksessa ihan oikeasti sattui itseeni. Oli kuin olisi nyrhännyt sillä veitsellä omaa niskaani tai polkaissut itseni päälle ja liiskannut. hui ja hyi olkoon.
Toivottovasti henki niiden eläinparkojen muodossa antaa minulle anteeksi. Taitavat elellä nyt sitten kuitenkin parempaa elämää. Toisaalta samaa henkeähän me kaikki olemme, ei se ole ihme, jos sattuu itseen, kun toista satuttaa tai haukkuu tai haavoittaa.
