Kesä on melkein valmis, vaikka lunta satoikin muutama päivä sitten. Täällä lumi hassusti melkein haihtuu parhaina päivinä, kun aurinko porottaa niin lämpöisesti päivä aikaan, lumi ei ehdi edes sulaa. Nyt on todella lämmintä taas ja ruoho vihertää jo monin paikoin ja useat puut ja kukat kukkivat. On mielenkiintoista seurata vuodenaikojen muuttumista ja vaihtumista.
Tämän aamun mietelauseista osui silmiini sellainen, että on parempi tehdä jotain epätäydellisesti kuin olla tekemättä mitään virheettömästi. Tosi on. Jos en tee mitään, en myöskään saa aikaan mitään. En anna mahdollisuutta maailmankaikkeudelle toteutua kauttani.
Toisaalta jos en tee mitään väkisin, silloin kuuntelen mitä maailmankaikkeus haluaa kauttani toteutuvan.
Missä siis on kultainen keskitie? Milloin teen jotain ja milloin vain kuuntelen?
Voisiko vastaus olla, että teen silloin kun tunnen impulssin tekemiseen ja teen parhaani siinä mitä ikinä teenkin. Mistä tiedän, mikä on se minun impulssini ja mikä on oikeanlainen impulssi? Hmm ... Jos olen tekemättä mitään, miltä se minusta tuntuu? Jos taas teen jotain, vaikka siistin kotiani, lähden kävelylle, teen töitäni, mitä ne ikinä ovatkaan, miltä se tuntuu. Tekemisessäkin ja tekemisen keskellä voin harjoittaa kuuntelemista, kuunnella itseäni - miltä minusta tuntuu kun teen tätä? Haluanko olla tässä tekemässä tätä vai onko minulla kiireen tunne johonkin toiseen? Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Mitä näen siinä missä olen ja teen? Haluanko tehdä jotain arvokkaampaa? Haluanko tehdä jotain muuta, siksi että minut tunnettaisiin ja saisin kiitosta vai haluanko tehdä jotain muuta, siksi että se toteuttaa ja täyttää minun elämän tarkoitustani paremmin? Vai onko minun hyvä näin, tekemässä juuri tätä mitä juuri nyt teen?
Kuunnellessani, tunnustellessani harjoitan ainakin kahdenlaista tietoisuuden avautumista: opin erottamaan Itseni tekemisistäni, suorittamisistani, koska silloin kun kuuntelen en voi identifioitua, personoitua, yksilöityä, samastua tekemiseni kanssa. Tarkkaillessani huomaan, että olen jotakin muuta kuin se mitä teen ja luulen olevani.
Tarkkaillessani alan oppia myös sitä, mikä on minun tieni ja tehtäviäni, ja jos en vielä heti huomaa omaa tehtävääni ja tietäni, voin ainakin löytää sen, mikä ei tunnu itselleni omalta. Useinkaan emme löydä omaa alaamme ja osaamistamme heti suoraan vaan sen kautta että karsimme pois sitä, mikä ei tunnu omalta ja oikealta itselle. Toisaalta on niinkin, että se mikä tuntuu helpoimmalta tekemiseltä itselle, ei ole aina paras ratkaisu. Meidän on tarkoitus joko palvella tai kasvaa kaikessa mitä teemme - tai no, tietysti molempia, joskus yhtäaikaa joskus erikseen. On hyvä astua oman mukavuusrajan yli ja ohi, se on hyvin kasvattavaa.
On hyvä myös muistaa, että mikään tekeminen ja tila ei ole lopullista, loppu elämäksi. Elämä on evoluutiota, kehitysteoria pitää paikkansa, elämäni muuntuu, tilanteet muuntuvat uusiksi ja tehtävät sen mukaan, myös se mikä tuntuu hyvältä muuntuu, se mikä on oikein milloinkin muuntuu ajan kuluessa ja kehitykseni edistyessä. Pysähtyneisyyttä ei oikeastaan voi olla olemassa, sillä maailmankaikkeudessa kaikki liikkuu, värähtelee, hajoaa ja kokoontuu taas uudelleen. Samoin meidän elämässämmekin, olemuksessammekin kaikki muuttuu, muuntuu kaiken aikaa. Elämän edelletys katoaa, jos kaikki pysähtyy.
Niinpä meidän tehtäväkenttämmekin vaihtelee eri aikoina ja voimme olla ihan tyytyväisiä siihen että niin on. Meidän ei tarvitse olla samassa työpaikassa koulusta eläkkeelle, meidän ei tarvitse pitää samoista asioista syntymästä hautaan. Kehityksemme ja tietoisuuden avautumisen myötä kaikki mitä elämässämme on voi muuttua ja muuttuu.
Nyt kuitenkin lienee aika minun lähteä tekemään sitä mitä tekemisiä minulla tänään onkaan.
Kaunista päivää meille kaikille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti